Sisällöntuottaja on tiedonhallinnan ammattilainen

Sisällöntuottaja

– Voi kauhea, sinullahan on aivan hirveä työ! sanoi eräs asiakas minulle kuluneella viikolla puhelimessa, ja nauroimme päälle.

Olin soittanut hänelle keskustellakseni hänen yrityksensä toiminnasta ja tekstisisällöstä, jota uusille kotisivuille tulisi. Yrityksen toiminta oli vasta alussa, ja koska asiat olivat monimutkaisia, yrittäjälle itselleen tuotti vaikeuksia pukea asioita sanoiksi.

– Nämä asiat ovat itselleni niin selkeitä, yrittäjä sanoi. – Siksi en tiedä, mitä kertoisin muille.

Hän ei ollut ensimmäinen yrittäjä, joka sanoi minulle näin, eikä varmasti jää viimeiseksi.


Sisällöntuottaja kiteyttää, kertoo ja opastaa

Me HuippuCopyssä olemme joka päivä asiakkaidemme liiketoiminnan ytimessä. On meidän tehtävämme selvittää, mitä asiakasyrityksemme tekee – sekä kenelle, miten ja miksi. Kun asiat ovat meille selkeitä, osaamme kertoa niistä muille.

Me löydämme sanat.

Kiteytämme asiakkaiden liiketoiminnan kotisivujen etusivutekstiin, laadimme iskulauseita, kerromme asiakkaidemme toimintaan liittyviä tarinoita ja opastamme lukijaa (tai sisällön kuluttajaa) erilaisiin suuntiin. Kirjoitamme myyviä markkinointikirjeitä, avaamme yritysten toimintaa kotisivuilla ja kerromme tarinoita esimerkiksi ihmisten urista.


Nykyaikainen sisällöntuotanto on faktaa ja viihdettä

Jonkun mielestä ammattini on varmasti hirveä, sillä joudun tekemään aamusta iltaan pikkutarkkaa työtä erilaisten tekstien parissa. Se kuitenkin sopii minulle.

Tekstit ja tarinat ovat aina puhutelleet minua, ja jäsennän maailmaa kielen avulla. Sisällöntuottajan hommaan kuuluu sitä paitsi paljon muutakin kuin tekstin luomista: siinä tulee hahmottaa yrityksen toiminnan kokonaiskuva resursseista ja kohderyhmistä lähtien. En luo pelkkää sisältöä, vaan hallinnoin koko ajan suuria tietomääriä.

Minä ja muut HuippuCopyn työntekijät olemme parhaimmillamme, kun meille annetaan asiakasyrityksen toiminnasta faktaa ja dataa ja me saamme kääntää ne koskettavaksi, toimintaan ohjaavaksi sisällöksi – jopa viihteeksi.

Koska miksi nykyasiakkaat lukisivat yrityksesi tekstiä tai katsoisivat mainosvideota, ellei se viihdyttäisi?


Tekstin on kirjoittanut HuippuCopy Oy:n yrittäjä Tuuli Määttä. Hänellä on kauppatieteiden maisterin tutkinto sekä kymmenien vuosien kokemus tekstintuotosta ja tarinankerronnasta. Ota yhteyttä Tuuliin!